Etusivu
Hymyileviä poikia
Vielä kerran ja oikein kuvan kanssa. Parkanon Harrastekiekkosarjan hallitseva mestari HÖNÖ`S ALLSTARS! Tästäkö alkoi Hönöjen, ehkä vuosikymmeniä kestävä dynastia? Toinen kerta toden sanoi Nerkoota vastaan finaalissa. Muutama vuosi sitten jotain jäi hampaankoloon Hönöjen jo johtaessa kahdella maalilla onnistuen kuitenkin häviämään ottelun ja näin ollen nuolemaan näppejään, mutta tuli aika Hönöjen kausi 2011-2012 jää täten historiankirjoihin MEIDÄN ensimmäisellä Harrastekiekkomestaruudella.

Iso kiitos Nerkoolaiselle(?) valokuvaajalle!
Street Hockey 2012
Street Hockey, eli tossulätkä kiertue starttaa tänä vuonna jo yhdeksännettä kertaa. Tänä vuonna aiomme ottaa osaa myös Hönö`s Allstarsin joukkueella Rauman osakilpailuun. Turnauspäivinä toimivat 16.-17.6.2012.
Punakoneesta uusi mestari!
Parkanon Harrastesalibandy-turnaus sai arvoisensa päätöksen, kun finaalissa kohtasivat Punakone, sekä Deadline ja mestaruus ratkesi vasta jatkoerän myötä Tuukka Turusen täräytettyä pallon maaliin illan viimeistä kertaa.
Maalivahti tarkentuu
Allstars kävi viime viikolla kovan tarjouskilpailun luotto maalivahdistaan Jani Kallioniemestä
Allstars sopimukseen maalivahdin kanssa
Hönö`s Allstars on kiinnittänyt maalivahdin tulevana viikonloppuna pelattavaan Parkano Harrastesalibandy-turnaukseen.

